02.09.2010 - Nuorten työllistämiseen pitää panostaa
Talouden taantuma on koskettanut varsinkin nuoria työikäisiä.

 


Porin kaupunginvaltuusto saa maanantaina eteensä kaupunginhallituksen esityksen lisämäärärahan myöntämisestä nuorten ja vastavalmistuneiden työllistämiseen sekä järjestöille myönnettävän Pori-lisän laajentamiseen koskemaan myös nuoria. Kyse on yhteensä 300 000 eurosta.

Talouden taantuma on koskettanut varsinkin nuoria työikäisiä. Porissa on tänä vuonna ollut keskimäärin työttömänä 785 nuorta, heinäkuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä oli peräti 856. Nuorisotyöttömyys on kasvanut Porissa viime vuodesta 65 prosenttia, yleinen työttömyys ”vain” 25 prosenttia. Myös nuorten työttömyys pitkittyy. Yli kolme kuukautta työttöminä olleita nuoria on jo yli 250.

Nuorisotyöttömyyteen on toki puututtu. Pori on jo alkuvuonna palkannut työhallinnon toimenpiteillä yli sata nuorta, mutta se ei nykytilanteessa riitä. Nuorten työttömyyteen pitää puuttua vieläkin voimakkaammin ja työ vaatii myös resursseja. Nyt esitetyllä 300 000 euron lisämäärärahalla voitanee palkata vähintään 50 nuorta ja vastavalmistunutta.

Nuorten työllistyminen ja työllistäminen hyödyntää sekä yksilöä että yhteiskuntaa. Työttömyyden katkaiseminen parantaa nuorten työllistymistä jatkossa, antaa mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen ja estää syrjäytymistä. Yhteiskunnan osalta nuorten työllistäminen vähentää toimeentulotuen tarvetta ja kasvattaa verotuloja.

SATAKUNNAN VIIKKO
.