Ilmeisesti pitää olla pikkuisen hullu, jos aikoo olla maailman paras. Tämän käsityksen saa ainakin, jos tutustuu uusimpaan Suomea käsittelevään saksalaiseen kirjallisuuteen, joka välittää Suomesta ja suomalaisista aivan uudenlaista kuvaa. Kukaan ei enää puhu Saksassa sosialistisuomesta, ei suomettumisesta, Mannerheimistä, aseveljeydestä eikä Euroopan laidalla elävästä metsäkansasta. Tilalle on tullut käsitys jännittävästä, salaperäisestä, omalaatuisesta ja vähän hullusta kansasta, joka kilpailee vapaa-aikanaan eukonkannossa ja saappaanheitossa, ui nautinnollisesti hyisessä avannossa ja rakentaa saunansa Saharan erämaahan. Hulluahan se on. Järjetöntä! Asiaa mutkistavat Pisa, Nokia, Eicca Toppinen ja nyt vielä ykkössija maailman parhaana maana. On siinä päänvaivaa kyllikseen! Jotenkin vain ne eivät sovi yhteen. Huikea koulutustaso, tekninen nerous ja kansa, joka on pähkähullu.

Näitä asioita pohtivat nyt ne, jotka uskovat ymmärtävänsä jotakin suomalaisista. Heihin kuuluvat Suomen kuuluisin saksalainen ja mediahurmuri Roman Schatz kirjassaan ”Gebrauchsanweisung für Finnland” eli Suomen käyttöopas ja Wolfram Eilenberger romaanissaan ”Finnen von Sinnen” eli pähkähullut suomalaiset. Molempia herroja yhdistää rakkaus suomalaiseen naiseen, joka ensin viettelee miehen lempeällä kädellään ja vie sitten mennessään rautaisella tahdollaan. Molemmat puhuvat kielimuurista ja ihmisistä, joiden ajatukset pitää oppia ymmärtämään yhdestä lauseesta. Tai sanasta. Mutta kun tämän ymmärtää, on Suomi ja suomalaiset jotain erityistä. Suorastaan vastustamatonta. Ilman, että suomalaisia tarvitseekaan ymmärtää. Suomi on jännittävällä tavalla erilainen Euroopan maa. Suomi on mysteeri ja eurooppalainen haaste.

Jokin aika sitten tuli Saksan television ykköskanavalta Ilomantsissa purkitettu rikosjännäri ”Tango für Borowski” (Tangoa Borowskille). Elokuvan näkivät miljoonat saksalaiset. Rikosjännärin tarinan unohti saman tien. Mieleen jäivät miljoonat hyttyset, saksalaisia kriminalisteja valvottavat valkeat kesäyöt, myrkkysienet, vahvat ja itsenäiset naiset, jurot miehet, metsät, joihin voi eksyä, keskelle korpea rakennettu lava, jolla tangon surumielisyys liitti ihmiset liki toisiaan, jauhoista leivottu lenkkimakkara, viina, noituus ja käsittämätön tapa kommunikoida. Jos sitä nyt sitten ylipäänsä olikaan. Hannu Salosen ohjaaman kokoillan elokuvaan oli liimattu päälle vanhojen Suomi- stereotypioiden koko kavalkadi.

Suomeen sijoitettu elokuva ei ole sattuma. Suomi kun on Saksassa nyt ”in”.
Suomi on jännittävällä tavalla erilainen Euroopan maa.

OUTI TUOMI-NIKULA
outi.tuomi-nikula@utu.fi